tiistai 20. joulukuuta 2016

Luukku 13: Tallinna part. 2



Kun oltiin saatu laitettua itsemme valmiiksi, lähdettiin kohti vanhaa kaupunkia, jota käppäiltiin ristiin rastiin, maisteltiin suklaita ja juotiin glögiä. Käytiin myös ihanassa kahvilassa istuskelemassa siinä kohtaa, kun alkoi tulla liian kylmä. Sitten kello yhdeksän suunnattiin kohti ravintola V:tä, reissun kohokohtaa! Paikka oli tunnelmaltaan ja ruualtaan juuri sellainen, kuin olin odottanutkin. V on sen verran suosittu ravintola, että suosittelen tekemään pöytävarauksen jo hyvissä ajoin, mikäli postaus motivoi piipahtamaan siellä illallisella! Oli myös yllättävää, kun syötiin kuusi ruokaa, ruokajuomat ja jälkiruokajuomat, mutta lasku näyttin siltä kuin oltaisiin käyty Suomessa ravintolassa syömässä yhdet pääruuat.

Syötiin siis aivan valtavan paljon ja masut täynnä oli hyvä kipsutella hotellille nukkumaan. Aamulla syötiin kunnon aamupalat, käytiin pakollisilla viinaostoksilla kuten kunnon Suomituristien kuuluukin ja suunnattiin laivaan.


Illan asu.












Alkupalaksi maistelulautanen.
Väliruokana syötiin puoliksi kurpitsakeitto ja bataatti-avocadosalaatti.
Pääruuaksi minä söin pinaattipastarullia valkoviinikastikkeessa ja Tatu seitania.
Jälkkäriksi avocado-suklaamoussea, kirsikoita ja greippiä.
Sunnuntaiaamuna aamupala näytti tältä!







Kisses, Silja



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti